



Tänään aurinkoisessa säässä kiersimme Urjalan torilla, Tampereella, Keskustorin vaalimökillä, sekä Valkeakoskella.
Lämmin kiitos mukavista keskusteluista, tsempeistä ja kohtaamisista. 🥰
Käyttäkää äänioikeuttanne sunnuntaina 2.4 💛💙🇫🇮
Tänään aurinkoisessa säässä kiersimme Urjalan torilla, Tampereella, Keskustorin vaalimökillä, sekä Valkeakoskella.
Lämmin kiitos mukavista keskusteluista, tsempeistä ja kohtaamisista. 🥰
Käyttäkää äänioikeuttanne sunnuntaina 2.4 💛💙🇫🇮
Eilen sain vierailla Aseman koululla kaupunkileikkipäivässä. Koulu muuntui pienoiskaupungiksi, jossa erilaiset palvelut houkutteli asiakkaita. Työtä tekemällä toki ensiksi piti tienata rahaa.
Illalla ohjelmassa oli lasten omaishoitajien ryhmä. Aarnen, Reijon ja Tiinan kanssa kynä sauhusi menemään, kun tulevaa huolestuneena mietittiin.
Tänään minua pääset tapaamaan Urjalassa, Tampereella ja Valkeakoskella. Nähdään! 😍👋
Tänään Ullan Grillillä nautittiin makkaraperunoita. Aurinko muisti meitä paisteellaan ja paljon keskusteluja saimme käydä. Lämmin kiitos teille jokaiselle reippaalle 200, joiden kanssa saimme tänään kohdata.
Kiitos taas tukitiimiläisille Tiinalle, Minnalle ja Ekille, jotka ahkerasti kulkevat mukana. 🥰
Oman tapahtuman jälkeen poikkesimme myös Keskustorin vaalimökillä, jossa olikin Marialla upea tapahtuma.
Tarjouduimme apukäsiksi kahvinkeittoon ja sen tarjoiluun. Perusnaisissa on voimaa olla myös toisen vaalityön tukena. Kiitos Maria Asunta, kun saimme olla hetken apunasi.
Mökillä oli monia Perussuomalaisia ehdokkaita tavattavissa. Nyt jatketaan täysillä loppuun asti. Yhteistyössä on voimaa! 💛💙🇫🇮
Muutamia kuvia loppuviikolta..
Torstaina oltiin Lielahden K-Citymarketilla. Väkeä kävi aktiivisesti keskustelemassa ja paistettiin reilu 400kpl makkaraa.❤️😍
Perjantaina olimme Sahalahden K-Market Sahramissa. Ahkerasti väkeä kävi juttelemassa ja makkaraa maistui 330kpl verran. ❤️😍
Lauantaina aamupäivä alkoi yhdessä Janne Ojalan kanssa Tullintorilla Jute Rappuryhmän tapahtumassa. Lämmin kiitos arvokkaista viesteistä, joita saimme eteenpäin vietäväksi. 🙏❤️
Jari Viitanen kutsui minut tutustumaan eläintilaansa, jossa on mm. amerikan biisoneita ja lauantaina pääsinkin vierailemaan. Lämmin kiitos tästä mahdollisuudesta Jarille. ❤️😍
Huomenna maanantaina olen tavattavissa Sastamalassa Kahvila KodinSydämessä,
klo 15-16. Tervetuloa juttelemaan! 😍
Tänään olimme vaalimökillä. Munkkeja maistui 1000kpl verran. 😋
Upea päivä suomalaisessa säässä. Kuvat jäivät vähälle, kun vaalimökillä hyvää vilinää riitti.
Lämmin kiitos vaalimökillä käyneille. Päivän mittaan on myös sadellut kuvia ja viestejä, kun ennakkoäänestys alkoi. Nöyränä teitä saan kiittää. 🙏😍
Illan puhteeksi Urjalaan vaihdettiin vielä uudet julisteet, kun vanha olikin ottanut jalat alleen..
Tänään syötiin makkaraperunoita Ullan Grillillä Tammelantorilla
Väkeä kävi paljon, vaikka sää ei suosinut tapahtumaa. Makkaraperunat maistuivat ja vatsat kun olivat täynnä jaksoi väki ehdokastakin tentata.
Lämmin kiitos monista keskusteluista.
Huomenna nähdään vaaliraveissa
Teivossa, klo 18!
Minua voit äänestää numerolla Pirkanmaan vaalipiirissä
• Akaa • Hämeenkyrö • Ikaalinen
• Juupajoki • Kangasala • Kihniö • Kuhmoinen • Lempäälä • Mänttä-Vilppula • Nokia • Orivesi • Parkano • Pirkkala • Punkalaidun • Pälkäne • Ruovesi • Sastamala • Tampere • Urjala • Valkeakoski • Vesilahti • Virrat • Ylöjärvi
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Tänään Nuutajärvellä kävi väkeä reilu 100 henkeä. Munkit ja makkarat tekivät kauppaansa. Vaalikeskusteluja käytiin kolmen tunnin verran.
Poni sai perheen pienimmät iloiseksi.
Lämmin kiitos tapahtumassa käyneille.
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edus…/ehdokas/veijo-niemi
http://www.databooks.com/veijoniemi/
Meitä voit äänestää Pirkanmaalla:
• Akaa • Hämeenkyrö • Ikaalinen • Juupajoki • Kangasala • Kihniö • Kuhmoinen • Lempäälä
• Mänttä-Vilppula • Nokia • Orivesi • Parkano • Pirkkala • Punkalaidun • Pälkäne • Ruovesi
• Sastamala • Tampere • Urjala • Valkeakoski • Vesilahti • Virrat • Ylöjärvi
Lämmin kiitos tapahtumassa käyneille!
Kuvia tapahtuman alussa ehti muut napata muutamia. Kaksi tuntia meni hujauksessa, sekä 500 annosta hernekeittoa.
Keskustelua tänään heräsi vammaisten, pitkäaikaissairaiden, ikäihmisten asemasta ja epäkohdista nykypäivän yhteiskunnassa. Hyvinvointialueella odotetaan helpompaa ja saavutettavampaa hoitoon pääsyä.
Valtion talous huolettaa monia ja nyt halutaan muutosta. Monet kertovatkin menevänsä jo keskiviikkona vaaliuurnille, kun ennakkoäänestys alkaa.
Keskustelua heräsi myös verotuksesta. Suomalaisilla ei ole ostovoiman puolesta mahdollisuutta maksaa enempää veroja, eikä myöskään yrityksillä. Yritykset ovat kuitenkin niitä, jotka tukevat kasvua ja työllisyyttä. Lisäksi myös varhaiskasvatukseen ja opetukseen halutaan selkeitä parannuksia.
Työttömyys puhututti myös. Miten saamme työpaikan heille, ketkä haluavat työllistyä erilaisuudestaan riippumatta. Yhteiskuntamme tulisi panostaa selkeästi erityisryhmien tasa-arvoiseen työllistymiseen.
Mieltä lämmitti myös lapset, jotka olivat halunneet tulla keskustelemaan kanssani. Toinen lapsista ihaili vaalipinssejä, jotka annoinkin hänelle suoraan vaalitakistani matkaan. Halusin palkita tämän seitsemän vuotiaan rohkean keskustelijan, joka rohkeni kyselemään esitteestäni ja halusi sen kanssani yhdessä käydä lävitse. Toinen lapsista kertoi halunneensa tavata “PerusLissun” ja sen vuoksi oli Isänsä kanssa lähtenyt torille.
Lämmin kiitos monista keskusteluista, sekä erityinen kiitos tukitiimiläisilleni, jotka valtavasti tekevät töitä näiden tapahtumien järjestämisessä alusta loppuun.
Yhteistyössä on voimaa!
Minua voit äänestää numerolla Pirkanmaan vaalipiirissä
• Akaa • Hämeenkyrö • Ikaalinen • Juupajoki • Kangasala • Kihniö • Kuhmoinen • Lempäälä
• Mänttä-Vilppula • Nokia • Orivesi • Parkano • Pirkkala • Punkalaidun • Pälkäne • Ruovesi
• Sastamala • Tampere • Urjala • Valkeakoski • Vesilahti • Virrat • Ylöjärvi
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Tänään paistettiin reilu 400 makkaraa Turtolan K-Citymarketilla, eli melkein joka minuutti lähti makkara grillistä. Kiitos vaalitiimille tapahtuman pyörittämisestä.
Lämmin kiitos monista keskusteluista ja tsempeistä.
Huomenna nähdään Ikaalisissa, kauppakeskus Kompissa, klo 15-16.
Tervetuloa keskustelemaan!
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
▪︎Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse kotimaan ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.
▪︎Tällöin hänen luokseen saapuu sovittuna ajankohtana kunnan keskusvaalilautakunnan nimeämä vaalitoimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan.
▪︎Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa äänestäjän on ilmoitettava halustaan äänestää kotonaan oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 21.3.2023 ennen kello 16.
▪︎Keskusvaalilautakunnan puhelinnumero ja osoite löytyvät äänestäjälle postitse saapuneesta ilmoituskortista. Äänestäjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö.
▪︎Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja. Omaishoitajan äänestämisestä on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle samalla, kun ilmoittautuminen kotiäänestykseen tehdään.
▪︎Kotiäänestyksessä tulee äänestäjän lisäksi olla läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Tämä henkilö ei voi olla vaaleissa ehdokkaana oleva.
https://vaalit.fi/aanestaminen-kotona
#Eduskuntavaalit23
#Eduskuntavaalit2023
#kotiäänestys
#omaishoitajat
Näytä vähemmän
Tänään olin Sastamalassa
Tunnin aikana yli puoli sataa kävijää. Lämmin kiitos käydyistä keskusteluista.
Keskusteluun nousi omaishoito, hyvinvointialue, valtion talous, maamme turvallisuus, eläkeindeksin korjaaminen, maaseudun merkitys, yrittäminen ja yhteistyön merkitys politiikassa.
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Ihana kevät aurinko pilkahtelee ja ihmiset ovat kiinnostuneita entistä enemmän tulevista eduskuntavaaleista.
Ennakkoäänestys alkaa 22.3.2023, jota kansalaiset jo odottavatkin. Perussuomalaiset saavat kiitosta tehdystä kenttätyöstä, sekä siittä kun he puollustavat Suomen ja suomalaisten etuja.
Kuluneella viikolla Lisa oli kahdessa vaalipaneelissa, sekä aktiivisesti kiersi kenttää Pirkanmaalla mm. maanantaimarkkinat Hämeenpuistossa, Akaa (Toijala, Viiala ja Kylmäkoski), Lempäälä, Valkeakoski, Pälkäne, Kangasala, Tampere, Punkalaidun ja Urjala.
Aurinkoista sunnuntaina juuri sinulle! ❤️
Tänään Urjalan torilla kävi paljon väkeä juttelemassa. Keskustelua heräsi Suomen turvallisuudesta, paisuvasta velasta, kuin kansalaisten hyvinvoinnistakin. Pienten kuntien tulevaisuus herätti myös huolta.
Muutosta halutaan ja ennakkoäänestyksen alkamista jo odotetaankin.
Lämmin kiitos evästyksistä tulevaan, keskusteluista ja tsempeistä.
Huomenna meitä pääsee jututtamaan Punkalaitumella Pietarin aukiolla ja Lempäälässä Ideaparkilla.
Tervetuloa juttelemaan!
Veijo Niemi
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edus…/ehdokas/veijo-niemi
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Meitä voit äänestää Pirkanmaalla • Akaa • Hämeenkyrö • Ikaalinen • Juupajoki • Kangasala • Kihniö • Kuhmoinen • Lempäälä • Mänttä-Vilppula • Nokia • Orivesi • Parkano • Pirkkala • Punkalaidun • Pälkäne • Ruovesi • Sastamala • Tampere • Urjala • Valkeakoski • Vesilahti • Virrat • Ylöjärvi
Tänään olin Lassi Kalevan kanssa Villen Kaupalla. Makkara teki kauppaansa ja väkeä kävi paljon juttelemassa nykytilanteesta. Muutosta halutaan ja vaaliuurnille pääsyä odotetaan.
Ennakkoäänestyksen alkamiseen on 18 päivää.
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Aamu alkoi radionauhoituksilla, josta suuntasin juhlimaan Invalidiliiton 85-v. juhlavuotta kakkukahvien ja keskustelun merkeissä.
Pyörätuolitanssiesityksessä loistivat Karl Andersson ja Hanna Ihantola.
Musiikista vastasi Hannele Juutinen Band, joka sai väen myös tanssimaan lavalle.
Lämpimät onnittelut upeista vuosista Invalidiliitto!
Upea päivä tärkeiden asioiden äärellä.
Lämmin kiitos Kari Pajarinen ja Akaan kaupunki hunajasta, sekä myös lämmin kiitos käydyistä keskusteluista aivan jokaiselle, kuin myös viesteistä ja tsempeistä.
Tänään Pirkanmaalaisia eduskuntavaaliehdokkaita kiersi Tampereella, Kangasalla, Valkeakoskella ja Lempäälässä.
Lämmin kiitos monista keskusteluista. On 32 yötä ennakkoäänestyksen alkamiseen. Muistattehan ottaa mukaan vaaliuurnille kaverit ja naapuritkin. Äänestämällä saadaan muutos aikaan!
Ehdokkaisiin pääset tutustumaan täältä
Olin mukana Helsingissä kunnallisalan kehittämissäätiön seminaarissa. Teemana olivat kriisit ja selviytyminen. Oli upea päivä hienossa porukassa.
Presidentti Tarja Halonen muistutti seminaarissa, että se työ, jota luottamushenkilöt tekee päivittäin, viikottain, kuukausittain ja vuosittain, niin se on se unelma, jonka puolesta ihmiset jaksavat ylitse sen huonommankin ajan.