Tänään aurinkoisessa säässä kiersimme Urjalan torilla, Tampereella, Keskustorin vaalimökillä, sekä Valkeakoskella.
Lämmin kiitos mukavista keskusteluista, tsempeistä ja kohtaamisista. 🥰
Käyttäkää äänioikeuttanne sunnuntaina 2.4 💛💙🇫🇮
Tänään aurinkoisessa säässä kiersimme Urjalan torilla, Tampereella, Keskustorin vaalimökillä, sekä Valkeakoskella.
Lämmin kiitos mukavista keskusteluista, tsempeistä ja kohtaamisista. 🥰
Käyttäkää äänioikeuttanne sunnuntaina 2.4 💛💙🇫🇮
Eilen sain vierailla Aseman koululla kaupunkileikkipäivässä. Koulu muuntui pienoiskaupungiksi, jossa erilaiset palvelut houkutteli asiakkaita. Työtä tekemällä toki ensiksi piti tienata rahaa.
Illalla ohjelmassa oli lasten omaishoitajien ryhmä. Aarnen, Reijon ja Tiinan kanssa kynä sauhusi menemään, kun tulevaa huolestuneena mietittiin.
Tänään minua pääset tapaamaan Urjalassa, Tampereella ja Valkeakoskella. Nähdään! 😍👋
Tänään Ullan Grillillä nautittiin makkaraperunoita. Aurinko muisti meitä paisteellaan ja paljon keskusteluja saimme käydä. Lämmin kiitos teille jokaiselle reippaalle 200, joiden kanssa saimme tänään kohdata.
Kiitos taas tukitiimiläisille Tiinalle, Minnalle ja Ekille, jotka ahkerasti kulkevat mukana. 🥰
Oman tapahtuman jälkeen poikkesimme myös Keskustorin vaalimökillä, jossa olikin Marialla upea tapahtuma.
Tarjouduimme apukäsiksi kahvinkeittoon ja sen tarjoiluun. Perusnaisissa on voimaa olla myös toisen vaalityön tukena. Kiitos Maria Asunta, kun saimme olla hetken apunasi.
Mökillä oli monia Perussuomalaisia ehdokkaita tavattavissa. Nyt jatketaan täysillä loppuun asti. Yhteistyössä on voimaa! 💛💙🇫🇮
Muutamia kuvia loppuviikolta..
Torstaina oltiin Lielahden K-Citymarketilla. Väkeä kävi aktiivisesti keskustelemassa ja paistettiin reilu 400kpl makkaraa.❤️😍
Perjantaina olimme Sahalahden K-Market Sahramissa. Ahkerasti väkeä kävi juttelemassa ja makkaraa maistui 330kpl verran. ❤️😍
Lauantaina aamupäivä alkoi yhdessä Janne Ojalan kanssa Tullintorilla Jute Rappuryhmän tapahtumassa. Lämmin kiitos arvokkaista viesteistä, joita saimme eteenpäin vietäväksi. 🙏❤️
Jari Viitanen kutsui minut tutustumaan eläintilaansa, jossa on mm. amerikan biisoneita ja lauantaina pääsinkin vierailemaan. Lämmin kiitos tästä mahdollisuudesta Jarille. ❤️😍
Huomenna maanantaina olen tavattavissa Sastamalassa Kahvila KodinSydämessä,
klo 15-16. Tervetuloa juttelemaan! 😍
Tänään olimme vaalimökillä. Munkkeja maistui 1000kpl verran. 😋
Upea päivä suomalaisessa säässä. Kuvat jäivät vähälle, kun vaalimökillä hyvää vilinää riitti.
Lämmin kiitos vaalimökillä käyneille. Päivän mittaan on myös sadellut kuvia ja viestejä, kun ennakkoäänestys alkoi. Nöyränä teitä saan kiittää. 🙏😍
Illan puhteeksi Urjalaan vaihdettiin vielä uudet julisteet, kun vanha olikin ottanut jalat alleen..
Tänään syötiin makkaraperunoita Ullan Grillillä Tammelantorilla
Väkeä kävi paljon, vaikka sää ei suosinut tapahtumaa. Makkaraperunat maistuivat ja vatsat kun olivat täynnä jaksoi väki ehdokastakin tentata.
Lämmin kiitos monista keskusteluista.
Huomenna nähdään vaaliraveissa
Teivossa, klo 18!
Minua voit äänestää numerolla Pirkanmaan vaalipiirissä
• Akaa • Hämeenkyrö • Ikaalinen
• Juupajoki • Kangasala • Kihniö • Kuhmoinen • Lempäälä • Mänttä-Vilppula • Nokia • Orivesi • Parkano • Pirkkala • Punkalaidun • Pälkäne • Ruovesi • Sastamala • Tampere • Urjala • Valkeakoski • Vesilahti • Virrat • Ylöjärvi
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Tänään paistettiin reilu 400 makkaraa Turtolan K-Citymarketilla, eli melkein joka minuutti lähti makkara grillistä. Kiitos vaalitiimille tapahtuman pyörittämisestä.
Lämmin kiitos monista keskusteluista ja tsempeistä.
Huomenna nähdään Ikaalisissa, kauppakeskus Kompissa, klo 15-16.
Tervetuloa keskustelemaan!
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Tänään olin Sastamalassa
Tunnin aikana yli puoli sataa kävijää. Lämmin kiitos käydyistä keskusteluista.
Keskusteluun nousi omaishoito, hyvinvointialue, valtion talous, maamme turvallisuus, eläkeindeksin korjaaminen, maaseudun merkitys, yrittäminen ja yhteistyön merkitys politiikassa.
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Tänään Urjalan torilla kävi paljon väkeä juttelemassa. Keskustelua heräsi Suomen turvallisuudesta, paisuvasta velasta, kuin kansalaisten hyvinvoinnistakin. Pienten kuntien tulevaisuus herätti myös huolta.
Muutosta halutaan ja ennakkoäänestyksen alkamista jo odotetaankin.
Lämmin kiitos evästyksistä tulevaan, keskusteluista ja tsempeistä.
Huomenna meitä pääsee jututtamaan Punkalaitumella Pietarin aukiolla ja Lempäälässä Ideaparkilla.
Tervetuloa juttelemaan!
Veijo Niemi
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edus…/ehdokas/veijo-niemi
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Meitä voit äänestää Pirkanmaalla • Akaa • Hämeenkyrö • Ikaalinen • Juupajoki • Kangasala • Kihniö • Kuhmoinen • Lempäälä • Mänttä-Vilppula • Nokia • Orivesi • Parkano • Pirkkala • Punkalaidun • Pälkäne • Ruovesi • Sastamala • Tampere • Urjala • Valkeakoski • Vesilahti • Virrat • Ylöjärvi
Perussuomalaisia eduskuntavaaliehdokkaita oli tänään Mänttä-Vilppulassa.
Lämmin kiitos monista keskusteluista, sekä lämmin kiitos Mänttä-Vilppulan Perussuomalaiset tapahtuman järjestämisestä ja kiitokset myös Amandan Aarteet kirpputorille.
Pirkanmaan Perussuomalaisten ehdokkaat löydät täältä https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskunta…/alue/pirkanmaa
Ennakkoäänestys kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 22.–28.3.2023.
Vaalipäivä 2.4.2023
Käytäthän äänioikeuttasi
Tänään olin Lassi Kalevan kanssa Villen Kaupalla. Makkara teki kauppaansa ja väkeä kävi paljon juttelemassa nykytilanteesta. Muutosta halutaan ja vaaliuurnille pääsyä odotetaan.
Ennakkoäänestyksen alkamiseen on 18 päivää.
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edusk…/ehdokas/lisa-wesin
Olen ehdolla eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla
Minua voit äänestää numerolla 166:
• Akaa • Hämeenkyrö • Ikaalinen • Juupajoki • Kangasala • Kihniö • Kuhmoinen • Lempäälä
• Mänttä-Vilppula • Nokia • Orivesi • Parkano • Pirkkala • Punkalaidun • Pälkäne • Ruovesi
• Sastamala • Tampere • Urjala • Valkeakoski • Vesilahti • Virrat • Ylöjärvi