Lielahden K-Citymarketilla eduskuntavaaliehdokkaita

Tänään oltiin Lielahden K-Citymarketilla ja makkaraa paistettiin yli 300kpl.

Keskusteluun nousi mm. maamme kasvava velkataakka. Ruokakaupan kuitin loppusumman kasvaminen, vaikka kauppakorissa olisi tutut samat tavarat, kuin ennenkin. Huolta nousi, kun palkka ei meinaa riittää perheen elättämiseen ja laskujen maksamiseen.

Terveys- ja hyvinvointipalveluista kannettiin myös suurta huolta, koska palvelut ei ole aina tavoitettavissa.

Kuluneella viikolla olen saanut paljon yhteydenottoja myös tilanteista, kun kela- tai sotetaksi ei ole saapunut ja kyydin tilaaja ei olekkaan itsestä riippumattomasta syystä päässyt esimerkiksi hammaslääkäriin, lääkäriin, apteekkiin tai ruokakauppaan.

Kyseinen tilanne asettaakin sen, että palvelut eivät todella ole enää saavutettavissa, jolloin jää asiat hoitamatta.

Perussuomalaiset saivat kiitos, että pitävät kansalaisista huolta ja ajavat heidän etuaan.

Kiitos käydyistä keskusteluista.

Tästä on mukava aloittaa viikonloppu!

#PerusLissu

#Perussuomalaiset

#Perusnaiset

#Eduskuntavaalit2023

#Pirkanmaa

Kuvassa voi olla 6 henkilöä, seisovat ihmiset ja tekstissä sanotaan Tampereen Perussuomalaiset ART
Pirkanmaalaisia Perussuomalaisia ehdokkaita Lielahden K-Citymarketilla 27.1.2023

Odotan konkreettisia muutoksia lyhytkasvuisten yhdenvertaisen ja hyvän hoidon toteutumiseksi

Keväällä 2021 Lyhytkasvuiset ry teki kannanoton lyhytkasvuisten hoidon keskittämisestä keskittämisasetuksen edellyttämällä tavalla. Huoli lyhytkasvuisten hoidon tilanteesta johti myös epäkohtiin puuttumiseksi kantelun tekemiseen Valviralle syksyllä 2021.

Selvitykseen perustuen tuoreessa päätöksessään Valvira toteaa, että yliopistolliset sairaanhoitopiirit eivät ole sopineet lyhytkasvuisten hoidon keskittämisestä säännösten edellyttämällä tavalla.

Valvira on saattanut päätöksensä vuoden 2023 alussa aloittaneille useille hyvinvointialueille ja STM:n tietoon toimenpiteitä varten.

Olen tyytyväinen, että pitkän vaikuttamistyön seurauksena yhdistyksen huoli keskittämisasetusten noudattamisesta on kuultu. Nyt odotan konkreettisia muutoksia lyhytkasvuisten yhdenvertaisen ja hyvän hoidon toteutumiseksi.

Leena Meri kiersi ehdokkaiden kanssa Pirkanmaalla

Viikonloppuna kierrettiin Mänttä-Vilppula, Virrat, Parkano, Ikaalinen, Tampere, Sastamala, Urjala ja Akaa.

Lämmin kiitos ja halaus runsaista onnitteluista somessa, kuin toreilla. Syntymäpäivä vierähti kiertueella ja synttärikakkua tarjosin Urjalassa.

Onnea on omistaa näin paljon ihania ihmisiä ympärillä. Huomenna aamu starttaakin paneelilla Tampereella.

#PerusLissu

#Perussuomalaiset

#Pirkanmaa

#Yhteistyössäonvoimaa

#Yhteistyössäonvoimaa

Suomen Kuurosokeat ry:n paneeli 23.1.2023

Suomen Kuurosokeat ry:n paneelikeskustelussa tänään saimme keskustella tulkkauspalveluista ja lohduttomasta tilanteesta, kun tulkkeja ei saa oikea-aikaisesti, vaikka tekijöitä olisi, niin päätöksiä tulkille voidaan kuitenkin rajoittaa. Ajatelkaa, että kuurosokea ihminen voi saada tulkin mukaan töihin, mutta EI työpäivän jälkeen kauppaan, riippuen siis saadusta päätöksestä.

Paneelikeskustelussa esiin nousi myös Kelan palveluiden kilpailuttaminen, joka on asiakkaalle raskas prosessi. Asiakas joutuu pahimmassa tapauksessa kierteeseen, kun tulkit vaihtuu ja ei ole arkeen sanoittajaa, jotta edes ulkoilu onnistuisi turvallisesti.

Lisäksi keskustelimme, YK:n vammaissopimuksesta, joka tulisi mielestäni ottaa jo huomioon lainsäädäntöä tehtäessä, jolloin niitä automaattisesti jo noudatettaisiin ja monta syrjivää asiaa poistuisi yhteiskunnastamme.

Vammaispalvelulain uudistus ja sen epäkohdat mm. +65-vuotiaat nousivat keskusteluun, sekä kuinka moni jäisi haavoittuvaan asemaan.

Apuvälineiden oikea-aikainen saanti on vaikeaa. Yleisöstä kerrottiin esimerkki, kun oli vuoden joutunut odottamaan kuulolaitetta. Hän kysyikin, onko ihmisarvoista elämää olla vuosi kuulematta mitään? EI OLE! Toimivat apuvälineet ovat välttämättömiä vammaisen henkilön itsenäisyydelle, yhdenvertaisuudelle ja osallisuudelle. Apuvälineet tukevat myös liikkumisen esteettömyyden tavoitetta.

Se on arvovalinta laitetaanko rahaa ulkomaille kehitysapuun vai oman kansan tarpeisiin. Minulle menee edelle oma kansa!

Kuurosokeiden arkea on yhteiskunnassamme selkeästi rajoitettu, kuten monen muunkin erityisryhmän.

Maassamme on tilanne, kun ihmisiä jää jopa heitteille, kun sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaiset taksipalvelut eivät toimi ja ole saavutettavissa.

On aika tehdä muutos ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen!

Hoidetaan oma kansa ensin. 💛💙🇫🇮

Lämmin kiitos paneelin järjestäjille Suomen Kuurosokeat ry:lle, sekä juontajalle Milla Lindhille.

#Kuurosokeat

#Vammaispalvelu

#Tulkki

#Tulkkauspalvelu

#Avustaja

#Suomalainenensin

#PerusLissu

#Perussuomalaiset

Liikuntatunnit kuuluvat jokaiselle

Liikuntatunnit kuuluvat kaikille! Jokaisella lapsella on oikeus osallistua kaikkeen koulun järjestämään toimintaan. Koulun johdolla on vastuu opetukseen, ohjaukseen sekä oppilashuollon ja tuen järjestämiseen liittyvistä ratkaisuista kouluyhteisössä, kaikilla vuosiluokilla ja kaikissa oppiaineissa.

Tässä taas yksi aihe, jota ei ole laitettu kuntoon, vaikka asia on tiedostettu jo ajat sitten ja mistä saan paljon yhteydenottoja.

Maassamme on edelleen paljon paikkoja, jossa lapsen yhdenvertainen osallistuminen ei toteudu esimerkiksi liikuntatunnille tai retkille.

Jokaisella lapsella on oikeus osallistua kaikkeen koulun järjestämään toimintaan ja nämä asiat tulee huolehtia jokaisessa paikassa kuntoon.

#erilainenyhtäarvokas

#PerusLissu