Narvan markkinat 14.-16.7.2022

Olin Narvan markkinoilla mukana torstaista 14.7. sununtaihin 16.7. asti.

Mukavasti oli väkeä, vaikka vettä satoi toisinaan kaatamalla.

Tervahauta

Tervahauta paloi vielä sunnuntaina ja kaikkiaan siitä saivat 1108 litraa tervaa.

Lisa Wesin
Meillä oli kilpailu ”heitä sikaa!”, johon osallistumalla oli mahdollisuus voittaa karkkipussi.
Lisa Wesin ja Lassi Kaleva sunnuntaina kuvattuna Narvan markkinoiden sisääntulo kohdassa.

Markkinoilla oli lauantaina aluevaltuuston päivä jolloin tarjottiin 200:lle hernekeittoa. Aluevaltuuston valtuutettuja sekä varavaltuutettuja, joista oli tuolloin paikalla Lisa Wesinin lisäksi Sami Kymäläinen, Joakim Vigelius, Lassi Kaleva, Veli-Matti Ahtiainen sekä piirin 3. varapuheenjohtaja Maria Nikupaavo.

Sunnuntaina oli Lisa Wesinin lisäksi markkinoilla varakansanedustaja Lassi Kaleva Tampereelta, kansanedustaja Veijo Niemi Lempäälästä, varavaltuutettu Kirsi Kallio Lempäälästä sekä kunnanvaltuuston 2.vpj Tanja Salo Vesilahdelta.